horisontista punottuja sanoja

Matkakuume, se on pinttynyt poskipäähäni ja kämmenselkääni varovaisena. Olisi ihanaa vierailla mahdollisemman monissa maissa (vaikka sormia naksauttaen yksinkertaisesti). Maiden kulttuurit, putiikit ja ruoat ovat kiehtovia, kukapa ei nyt haluaisi edes hitusen koetella hipiäänsä auringossa, kokeilla varoen maistaa epäarkipäiväistä ruokaa ja pyörähtää mekonhelmaa lepattaen tuntemattomien ihmisten kasvojen nykiessä hymyyn. Haluan pehmeähkön hellää maustetta elämääni, antaa sen käpertyä varpaitani vasten ja tutustua uuteen pilvilinnaansa; hetki, jolloin perhostytöt levittävät siipensä taivaankantta vasten.

Hammaslääkärivastaanotossa ihmiset olivat poissaolevat ja hallanharmaita, sielu kahlittuina kehrättyyn hämähäkinseittiin ja he olivat väsyneet kamppailemaan elämästään. Epätoivo kiipesi aranpunaisena selkänikamia pitkin, enkä minä tehnyt mitään auttaakseni heitä. Havahduin vain siihen, kun nimeäni huudettiin ja jalat juoksuttivat pois, pois, pois.

Tänään haluaisin viettää rauhallisen ja teekupposen utuista päivää, mutta kun äitini hymyilee, riemuitsee ja kamppailee elämässään neljäskymmenesneljäs ikävuoteen, minäkin tahdon olla yhtä iloinen ja urhea sotatantereen sankaritar kuin hän. Sillä minua pelottaa, ajatukseni katkeilevat hiljaisiksi kuiskauksiksi ja pelko saa vain kiinni, vaikka kompastellen yritän pakoon. Haluan käpertyä nurkkaan, kietoa suojamuurin ympärilleni - toivon, että pelkoni vain haihtuisi, katoasi, unohtuisi, lentäisi pois.

Haluan tuntea ihmisten läheisyyden, ystävällisen eleen ja postimerkkejä tuolta kaukaalta utopialta, sinistä, punaista ja vihreää. Haluan olla yhtä suloinen kuin ihmiset, jotka kurkistavat hempeänkeltaisten ikkunaverhojen taa ja hymyilevät jauhomurusia suupielessään. Minä haluan kotiin, missä voin olla onnellinen ja sielu vesipisaroiden puhdistamaa. Leipoa, kuunnella pehmeän karheita ääniä, juoksuttaa timanttikuorrutteista elämää sormenpäissä ja lahjoittaa kärsiville ihmisille parempaa tulevaisuutta. Kaikki ansaitsevat olla kunnossa, hyvä ja puhdas. Kaikki ansaitsevat elää täällä, vaikka piilottaisivatkin ahdingoaan aranpunaisiin viiruihin, tikariin, pulloihin ja itsesääliin. Me olemme ihmisiä ja vaikka tuhoammekin itsekkyytemme takia kaiken tieltämme, me osaamme myös parantaa; teipata laastarin maapallon reunoihin, väläyttää hymyn, olla tukena.

mens sana in corpore sano.