torstai 13. lokakuuta 2011

strangers waiting, up and down the boulevard

Join Liptonin kullanruskehtavaa teetä (kolme teelusikallista sokeria ja liraus juoksevaa hunajaa) ja kiitin buranaa, joka tyrehdytti alavatsakipua. Iso muki pitsiliinapöydällä on vaaleanvihreä, huomenta - sanalla varustettu, vaikka nyt ei olisikaan aamu ja tee loppunut siitä. Ulkona oli kuitenkin taas kolea ja harmaa sää, tuuli löi vasten kasvoja, poskia ja nenää punoitti kevyesti ja sadepisarat täplittivät hupparia tuhansin helmein. Sormenikin olivat paleltuneet kylmästä, ehkä huomenna muistan ottaa hansikkaat ja pipon.

Joten oli ihanaa tulla kotiin, linnottautua tietokoneen ääreen, syödä ja lukea nettimangaa, jonka piirtäjän piirrustusjälkeä jäin ihailemaan. Painaa päätä hetken nojatuolin selkämystä vasten ja sulkea silmät pitkän päivän jälkeen.

Miten teidän päivänne tänään, ei kai syystuuli ole kuljettanut teidät kovin kauaksi pois täältä?

3 kommenttia:

  1. Varhain aamusta liikenteeseen ja tottelemattoman koiran kanssa ulkona töissä. Sitten toiseen paikkaan ja ennen sitä kirjastossa haaveilemassa ja kirjoittamassa ylös tekstiä, jota ajattelin vielä nyt illalla muokkailla.
    Leikkiä kissan kanssa, juoda teetä ja kirjoittaa ja mennä sitten nukkumaan lämpimän peiton alle.

    VastaaPoista
  2. Sateinen ja tuulinen sää onkin parasta kotiinlinnoittautumisaikaa. Ja tee parasta juotavaa juotavaksi milloin vain. Meinaatko muuten tänä vuonna osallistua nanoon?

    VastaaPoista
  3. haruka_85, oi, kirjastossa haaveilu ja kirjoittaminen kuulostaa ihanalta. Sekä kissan kanssa leikkiminen, teen juominen ja nukkuminen lämpimän peiton alla - toivottavasti nukuit hyvin, päiväsi kuulosti kovin hymyilyttävältä.

    Nanumea, sateinen ja tuulinen sää on välillä aika ihana. Ja teehän myös on aina ihana ehdottomasti - sopiva juoma tuollaisen sään aikaan! En taida tänä vuonna osallistua nanoon, en ole tarpeeksi rohkea. Sain kyllä viime vuoden nanosta paljon inpisraatiota tulevaan nanooni (peräti kolme-neljä ideaa!), mutta nyt on jo hiipunut ja ei oikein ole tehnyt mieli. Mutta joskus toisten sitten - onnea sinulle nanoon! :)

    VastaaPoista