lauantai 8. lokakuuta 2011

tuuli syysneidot vei

En tiedä mitä pitäisi tuntea. Mahalaukun seinämissä mustepullon tahroja, luiden sisällä rapistuneita perhosia ja sanan hapuilua tuulenhuudosta. Kettutyttöjä piiloutuneina puissa, kauloissa mustelmia ja niiden sormissa karheutta. Niiden puheet muistuttavat lehtien kahinaa ja teestä nousevaa höyryä, salakieliä.

Kokoan inspiraatiomurusia palapelikseni, muutama pala puuttuu, mutta luultavasti tulen saamaan ne pian käsiini. Haluaisin nimittäin kirjoittaa haikeudesta, kauniista talosta, jonka seinään on pirskottu maalia ja vangittu sateen kuluttamia postikortteja, kadonneesta ovelasta ja viekkaasta tytöstä, joka on kuin kettutytöt. Kuinka toinen haikeilee mennen perään, mutta ei saa sitä kuitenkaan takaisin. Kuinka kallioista tursuaa sammaletta, kuinka aallot lyö ja miten yksinäisyys käy lopulta vastaan.

Ja on niin viileää, että paleltaa kaikkialta.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa tekstiä ^^
    Itsellänikin on tässä nyt kirjoitusprojekteja meneillään omien biisien lisäksi todella paljon ja toivoisin, että saisin ne valmiiksi ensi kuuhun mennessä, kun silloin pitäisi aloittaa NaNoWriMo.

    VastaaPoista
  2. haruka_85, hih, kiitos. Lähetän sinnekkin paljon kirjoitusinspiraatiota, koska nano on rankkaa! Itselläni viime marraskuussa se meni vähän mönkään ja aikaakaan ei melkein riittänyt sille, mutta ihan mukava kokemus oli kertakaikkiaan.

    VastaaPoista