Sattuu ja pelottaa. Ovatko ne kaksi samaa asiaa lopulta? Koska huolestuttaa, itkettää, vituttaa ja olen niin epätoivoinen, että haluan ihmeparannuksen jo huomiseksi, että ei tarvitsisi mennä lääkäriin; rintaluuni on jo voinut paljon paremmin, mutta vähän huolestuttaa, kun kipu ei ole toistaiseksi vielä kokonaan lähtenyt ja palaa välillä ohimennen. Mitä jos se on jotain todella vakavaa? En ymmärrä, että mikä rintaluutani vaivaa, enkä todellakaan ymmärrä sitäkään, että muut luuni eivät suostu tulemaan toimeen kanssani. Mutta se rintakehä, rintaluu, kaikki hitto.Huolestuttaa niin paljon, että olen onnistunut myös kolhimaan itseäni uskomattoman paljon tänä syksynä.Mutta on siinäkin hyvä puoli, että välillä unohdan sitä ja kaivaudun unelmiini, hymyillen, yrittäen unohtaa kaiken ulkopuolisen. Olla paikassa, missä kaikki on hyvin, hiljaisuus ja sanat lempeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti