look in my eyes

Tänään on täysikuu, aivoni kuiskaa unelmoivasti ja sydän lyö hidasta tahtiaan. Katselen taas taivasta, niin nykyään siitä on tullut harrastukseni ja ihailin meluisena aamunakin joutsenparven muuttoa ja siipien hiljaista räpätystä heleänsinistä taivasta vasten. Nyt on kuitenkin yö, kellon viisarit juoksevat verkkaiseen tahtiin ja kullankeltainen täysikuu hohkaa aavemaisesti mustuneiden pilvien taa; silti minä hymyilen sille uneksivasti, sillä kuu palasi vihdoin syksymatkaltaan kuuttomien öiden jälkeen.

Suljen silmiäni, hengitys kohoaa äärettömyyteen ja sormeni sipaisevat näppäimistöä kevyesti. Luen ficcejä ja kuuntelen keijujen naurua jostain kaukana, se metsä missä ne tanssahtelevat balettia haavanlehtien päällä ja sirottelevat keijupölyä ympäriinsä. Satua, niin minä tiedän sen.

Haluan löytää itseäni tänään, mutta en taida pystyä juuri nyt, en tiedä pystynkö huomenna edes. Sieluni on kuin Nuuskamuikkunen, joka soittaa huuliharppua, antaa kuluneen metsänvihreän hattunsa keinahtaa vähän sivuun ja kengät kopisevat soraa ja kiveä vasten hänen lähtiessään matkalleen - palaen kevään ensimmäisenä päivänä takaisin kuitenkin. Toisin en usko, että löydän itseäni kevään ensimmäisenä päivänä, sillä en ole kuitenkaan se Nuuskamuikkunen, jota muut toivottavat tervetulleeksi ja kehuvat hänen viisauttaan. Minä olen se vääryys, peilin kääntöpuoleen lukittu ja jolla marmorinen kylmyys valutetaan verisuoneja pitkin hauraana. Aina on joku sanomassa mielipidettä minusta, että minun pukeutumiseni ei ole mieleen tai että minä en osaa ajatella tarkasti ennen kuin kysyn ja kaikki vain hyökkäävät - ja minä taistelen vastaan, vaikka olenkin suojaton ja siipirikkoinen.

Varjo hiipii perässä, fanipostien arkinen ja tuhruinen kirjoitus hivenen kesken ja tylsähkökin hieman - sain kuitenkin kahdelta takaisin kuvalla varustetun nimmarin. Olen iloinen ja hypin. Ja jostain syystä kirjoitan aina blogimerkintöjäni yöllä, ehkä juuri silloin sormeni todella kutovat tarinansa ja elävät, kunnes aamu horjahtaa esiin kukkuloiden takana ja ne vaipuvat marionettien tavalla nukkumaan, kunnes minä herätän ja pakotan ne kirjoittamaan ja toimimaan.

Ja runosuoneni taas rupeaa pulpahtamaan, ehkä huomenna innostun enemmän.