saduista

Juoksen, juoksen hiukset liimautuneina niskaa vasten ja yritän potkaista pyöreähköä mustavalkeaa palloa maalivahdin ohitse - ja ouh, hän nappaa sen reippaasti ja potkaisee nurmikentän kaukaisuuteen. Huokaisen ja sormenpääni ovat tahmaiset hikipisaroista.

Minua hengästytti liikuntatunnilla, keuhkoni halusivat kahlita happea itselleen, hengittää, hengittää ja kolauttaa nestettä kurkusta alas. Uupumus kirjosi jalkapohjiin raskauden, kun yritin liikkua ja saada opettajalta edes kehun hyvästä pelistä - silti hän suosii aina niitä parempia.

En ole silti edes pettynyt, ihminen ei voi olla itse täydellisyyden peilikuva. En ehkä ole ollenkaan hyvä matematiikan pohdiskeluissa, kun kuorrutan aamunvalkeaan paperiin vain suttuista käsialaani ja inhoan laskemista, kun aivoni eivät löydä koruttomasta korulaatikostaan vastauksia.

Pystyn yhä maistamaan häivähdyksen omenapiirakan rapeutta ja halkeavaisuuden makeutta kielessäni; kulttuurikerhon kerholaiset leipovat elämää, he nauravat ja vitsailevat ja suupieleni nykii hymyyn heidän kanssaan. Rakastan lukea ihmisiä kasvoilta, heidän kasvonsa hehkuvat tunteita ja hentoa uurtetta, jossa helmeilee silkkimerta kauneudessaan. Silti ihmisissä piilee varjo, jonka en saa hinkattua pois.

Kun katson sivuun, en huomaa satukirjapinoja vieressäni vaan ryppyistä matikankirjaa - ja papereita, joihin en halua hukkua vielä. Antakaa aikaa, säälipisteitä, antakaa lapaluita pitkin ryömivää omenaposkista elämääni takaisin; hiljainen luokkasormuskin välkehtelee auringonkehrää vasten heijastavana hopeana ja valo puhkaisee vintagen romanttisuuden kaupungin ihmisiin, jotka ovat vangittu ihmisjoukko massauden hopehäkkiin. Ilo ja hymynhäivähdys - hymyilkää ja kukkikaa syksyä vasten.

Perhoskuvioisissa tapeteissa likaisenmustaa,
missä ihmisjoukko,
täyttämässä verisuonet ja kuluneet sappaat,
valuttamassa ihoon unelmia.
Pyydystän tähtipölyä lasipurkkiini
ja vilkutan sinulle tähdenlennon takaa (etkä sinä huomaa).
Huomaatko ikinä, että sydämeni tykyttää sinulle rakas?

Kyyneleitä niskakuopassa ja kaulassa,
se luikertelee piiloon kynsiin ja hampaankoloisiin,
joskus meri sen vielä nielee.

On paha olla,
seinästäkin tihkuu sadepisaroita,
vuodattavat ruostetta rakkauteesi,
niinkuin kauhtuneisiin hymyysi.

Suutelisitko rakas,
kun siihen on vielä mahdollisuus?

teitä on kaksi jo, kiitos, että jaksatte seurata. ♥