keskiviikko 20. lokakuuta 2010

tasapainoilua kaarisillan kaiteessa


Hymyile, joskus sinulla ei ole siihen enää tilaisuus.


En tiedä haluanko erottaa päiviä enää toisistaan. Tänään on kuitenkin 20.10 2010, erikoista kuitenkin kaiketi? Tänään on erikoinen olo, ikävän nimen ansainnut tittelinen tunne polttaa aurinkokuninkaiden lailla (yhtä vahvaa kuin mustaa vesivärimaalivedessä) ja varjopuissa elää kuolemanlintuja. Syntiä, niin sitä minäkin.

En halua tänään tunnistaa itseäni peilistä, niin väärää kuvitelmaa. Miksi ei voi sotkea sormea väreihin, mustaan, valkoiseen, violettiin, siniseen, punaiseen, vihreään, oranssiin. Miksi ei saa tehdä hymykaaren peiliin sateenkaariväreillä, kun huulet ovat halkeilevat ja surun palmikoimat. Aloita elämäsi alusta, ai niin tämä ei ole peliä, viillämme paperihaavoja linnunluiseen kämmeneenkin ja ne tekevät meistä heikon

niin heikon, että unematkin puhkaistuvat.

Minä en ole hurmaava markiisitar, herttuatar tai prinsessa, jonka virheetön vaaleahipiäisyys kylpisi yön kangasta vasten, kasvotkin hennon liljaiset. Leninki riikinkukon sulilla koristeltua, pitsiä alushameissa ja verkkohansikkaiden verhoamat kädetkin saisivat vaaleakutriset jupisemaan kuivakkaasti (pah, helmikirjailua naamioissakin). Minä kuitenkin olen tyttö se, jonka perässä hiipii varjo ja joka kiinitti osan hiuksistaan rusetille - vetäytyy nurkkaansa häpeämään ajatuksistaan ja ristiriitaisista oloistaan.

Haluaako joku maalata minun kanssasi taivaan rantoja sateenkaareilla, sormimaalailla ja ujuttaa värikkään pehmeitä kirjeitä postiluukusta alas? Maalataan kaikki yhdessä, eikös? Värit peittävät nimittäin alleen pessimistisyyden, petollisuuden ja virheet.

3 kommenttia: