perjantai 3. joulukuuta 2010

kaksikymmentäkolme sekuntia

On vaikeaa, kuristavaa, tappavaa, joulukuuta; ei ei kyllä minä joulukuusta tykkään, joulutorttuja, paketteja, punaista, lunta, vihreää. Niin yksinkertaista, ei sormien nostamistakaan tarvita. On ollut kuitenkin heräämisiä, joilloin tajuaa, että olo on syrjäytynyt pahemmin kuin ennen ja kaikki päivien kolhut väsyttää. Olen huomannut itkeväni, ajattelevani synkästi, ihastuvani epäröivästi, huutavani television ruutuun, kun jääkiekon kotijoukkue pelaa. Kaiketi minulla pienoinen masennus ennen joulua, jouluficcejäkin vielä kirjoitettavana ja paketteja ostettavana - enkä osaa esittää keinotekoista iloa, mutta haluan joululapsen mielen, poistaa ylikursivoidun viivan rakkaudesta ja räpyttää silmiä niin, että niihin jäätyy lumikiteitä - sillä minua väsyttää vieläkin nähdä alaikäisen pojan polttamssa savuketta kerrostalomme pihalla ja tuttuna kysyi asutsie täällä? Eikä valhe lipsahtanut huulistani, sillä vastaus oli ollut joo.

Outoa on myös nähdä, että syksy on kuollut pois, talvi verhonut puut maan taivaan talon katot, ai niin. Joulukuun kolmas päivä (kaiketi voisi toivottaa hyvää joulun odotusta ja iloa, vaikka päivät valuu sormien välistä ja maailma hukkuu pelkoon lopusta) ja tajusin inhoavani syvästi viime yön uneni, olisin halunnut nähdä mielummin toisen, kiitos.


Tarina kertoo minusta (ja silti myös sinusta).
Se kadottaa jalanjälkeni
ja olemassa oloni,
i'll steal the diamonds from you eyes.

Sanat kertovat kädestäsi villapaitani alla
hikikarpaloistasi ihon pinnalla,
mahdottomasta rakkaudestasi
että meitä on vain palasina,
eikä koskaan ehjinä.

1 kommentti: