maanantai 28. maaliskuuta 2011

the city that never sleeps

Kun lysähdin takaisin sänkyyn nukkumaan puolen kuuden maissa, huomasin pian, että minua kohtasi unihalvaus - voisin melkein vannoa, että olin varmasti valvetilassa (ellen sitten nukahtanut tajuamatta sitä itsekään), mutta näin silti jonkilaisen sekavan unen ja heräsin hätkähtäen siihen, että uni pimeni ja tunsin kuinka paine levisi vartalooni; olin täysin tietoinen ympäristöstäni, pystyin hiukan avamaan vaivalloisesti silmiäni ennen kuin ne sulkeutuivat jälleen, mutta liikkumaan en pystynyt ollenkaan. Se oli kieltämättä aika pelottavaa, jotenkin pystyin myös sen oheella aistia jonkun olennon läsnäoloa ennen kuin paine katosi yllättäen ja pystyin taas koukistaa sormiani ja liikkumaan. Tuollaista en halua kyllä enää kokea uudelleen, ei mitään kehuttavaa ollut siinä nimittäin.

Tuollaista ei ole ennen sattunut minulle, ennen oli vain ollut peukalon imemistä, unissapuhumista ja hiukan laulamista ja tanssimistakin; itse en asiasta tietenkään aamulla tiedoistanut, mutta äiti oli herännyt yli vuosi siihen, että olin puhunut unissani useasti, laulanut ja jopa noussut ylös tanssimaan. Onneksi ne eivät enää esiintyneet, mutta tuo halvaustila oli kyllä aika hurjaa minulle.

Kaiken lisäksi päätäni on särkenyt aamusta tähän asti pätkittäin, vaikka lääkkeen olisi pitänyt auttaa sen suhteen. Pikkuveli sairastaa kotona nimittäin aika pahanlaatuista vatsatautia, kumpa en vain saisi itse sitä. Väsyttää kuitenkin, uskonnon koealuetta ei oikein jaksaisi päntätä, ulkona on harmaata ja kevät myöhässä.

5 kommenttia:

  1. voi, nuo unihalvaukset kuulostavat ihan kamalilta ): eikä päänsärytkään ole yhtään mukavia... hali♥

    VastaaPoista
  2. toivottavasti et saa vatsatautia ♥

    VastaaPoista
  3. storithiana, ei ollut tosiaan tuo unihalvaus ollenkaan kivaa saatikkaan päänsärky, halirutistus takaisin sinullekin. <3

    Honey, toivotaan, että vatsatauti ei tosiaan iske, aamusta asti on ollut nimittäin aika huono olo ja oksettaa, jouduin jättämään tämän päivän koulunkäynninkin väliin tuon kamanlan olon takia. Kiitos sinulle myös. <3

    VastaaPoista
  4. Hui kauhia, ei kyllä mikään kiva juttu tuollainen! O_O Haleja ja voimia sinne, niin unihalvauksesta kuin päänsärystäkin, koska jälkimmäisen tiedän kokemuksestakin ihan kakaksi. Piu ♥

    Aika pelottavaa tuo unissatanssiminenkin. Tai sinänsä jännää. Pystyn hyvin kuvitteleen sut pyörähtelemässä yöpaidassa keskellä jotain pientä huonetta, aww. Mut silti se on pelottavaa. Vähän.

    VastaaPoista
  5. Epik Feil, kiitos haleista ja voimista (haleja sinne myös <3)! Unissatanssiminen on onneksi tapahtunut vain kerran, äiti pääsi todistajaksi, kun olin ilmeisesti noussut ylös ja ruvennut vain laulamaan ja tanssimaan, heh. Ja aamulla ei tietenkään muistanut mitään, aika pelottavaahan se on vähän.

    VastaaPoista