torstai 7. huhtikuuta 2011

satayksi vesiväriunta

Kevään alkuun mahtuu paljon asioita, sen rosoisen herttakortin minä olen pistänyt korvieni taakse. Kevätkuukausiin riittää verhosokkeloita; tiedättehän, niitä homeseiniä peittävät koboltinsinistä, kesänpunaista, tuulenvalkoista ja aamuoranssia kangasriekaleita - matkalla näkee vaivihkaa myös tähtikarttoja ja siromuotoisia enkelihöyheniä.

Olen hiukan väsynyt kulkemaan huhtikuun rinnalla, se on ihossa kiinni ja hengittää niskaan (maaliskuun lopulla minä tietenkin sairastuin, vuorossa on nyt äitini, joka sai toisin pahemman version). Koulun kokeet koettelevat hermojani, kuten myös ne ilkeämieliset pikkupojat, jotka huutavat kiinalainen toistuvasti ja nauravat minulle. Ja minä sain pienen pintanaarmun sisälleni, tarkastelen peilistä, ai, olenko?, mutta puhallan sen vain kevyesti pois lopulta. Eilen oli kuitenkin hetken mukavaa, kun koulussa pidettiin pieni konsertti ja sain leipoa kerholaisten kanssa mustikkapiirakkaa vanilijakastikkeella höystettynä.

Joskus tulen muistaneeksi, että olen taitava punoamaan valheenverkkoa, mutta siitä on kasvanut liian pitkä näiden vuosien ajan. Onneksi olen kuitenkin lähes pyristellyt irti sen kuristavista otteista, sillä inhoan, kun se saattaa välillä vahingossa lipsahtaa huuliltani enkä pysty perumaan; nykyään osaan kuitenkin harkita sanojani paremmin ja ajatellakin ennen puhumista. Muistan myös, että (joskus) olen liian sarkastinen ja herkkä, laiska, liian laiha, hyvin syrjäänvetäytyvä ja outo. Tavoittelen liikaa täydellisyyttä koenumeroissa, olen aika innostumaton asioista, joista muut innostuvat eikä minulla ole upea muotimaku. Siitä huolimatta minä haluan olla - ei, minä pyrin olemaan paljon parempi ihminen.

Ja Hilja nimiseen päiväkirjaani on mukavaa kirjoittaa pitkästä aikaa. Se on vaaleapunainen, kannessa pieniä valkoisia kukkia ja likaisenharmaa teddynalle, joka vartioi kullatun lukon lisäksi kirjani sisältöä henkensä uhalla. Toivottavasti tänään ehdin raapustaa edes pienen merkinnän sinnekin, vaikka maantiedon pitkä koealue on vasta luettu yli puoleen väliin asti.

Ja muistutus toisensa jälkeen: huhtikuu on vasta alussa (ja pikkuinen tauko ilmeisesti kohtasi toista blogiani, sillä etsin vielä inspiraatiota verhosokkelosta).

Teitä on kuitenkin jo seitsemäntoista, kiitos siitä, olen enemmän kuin kiitollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti