torstai 21. huhtikuuta 2011

käsissäni sokean linnunpoikasen kohtalo

Tiedättekö te sen tunteen, kun kaikki on hetken huonosti; siinä tuntee olonsa haavoittuneeksi linnunpoikaseksi, jonka pienistä siivistä on hahtuvat nypitty yksi kerrallaan irti eikä poikanen pysty kuin räpyttelemään sokeita silmiään sumeisista kyynelistä. Minä tunsin hetken itseni sellaiseksi, pudonnut leijonakitaan pystymättä räpyttelemään kunnolla siipiäni. 

Huhtikuu hengittää raskaasti niskaan kiinni vieläkin, ei hellitä rautaotettaan ja pakottaa minut tanssimaan tulisella terällä. Äitini ja isäpuoli meinasivat erota eropapereihin sutattujen allekirjoituksien takia, mutta onneksi minä ja pikkuveljeni selvisimme vain kamalalla säikähdyksellä. Minua ahdistaa suunnattomasti erot ja riidat - äitini oli eronnut oikeasta isästäni ollessani noin neljä - tai viisivuotias, mutta minä muistan sen tapahtuman kuin kuukauden takaa; oikean isäni uskottomuus avioliiton aikana tuhosi kaiken, joten en kestä nähdä toista eroa enää, kun olin pikkuhiljaa sitten pystynyt antamaan anteeksi oikealle isälleni ja oppinut pitämään isäpuolta ihan mukavanakin. Ennen olin ollut vahingoniloinen heidän riidoistaan, sillä tuosta miehestä en pitänyt ennen. Mutta nyt, olen päätynyt siihen tulokseen, että hän on ihan mukava ja kuitenkin puoliveljeni isä. En halua, että pikkuveljeni kärsii saman kuin minä, sillä se vie aikaa ennen kuin tottuu lopulta. Joten olen iloinen, että tuosta selviytyi vain säikähdyksellä, kolhut sisällä on laasteroitu perhoslaastareilla ja aurinko paistaa hetken kirkkaammin.

Kaiken lisäksi, ostin itselleni sen Ihanat enkelit - kirjan ja pidän siitä kovin, oikein sykähdyttävä lukukokemus! Ja kaiken lisäksi, törmäsin verhosokkelossani ihan oikeasti (kirjaimellisesti, en minä huijaa, vannon kautta harmaan pilven) siroihin enkelihöyheniin. Niitä on kaksi pienessä kukkaislipastossani, niin hauraita ja pieniä, juuri ja juuri havaittavissa. Linnuilla on hieman terävähkömmän kärkiset höyhenet, mutta nämä kaksi siromuotoista enkelihöyhentä ovat niin pumpulinpehmeitä ja hauraita että ihan kyyneleet puskii melkein väkisinkin silmiin ja ilo täyttää jokaisen sopukan.  Ja mietiskelytkin ovat tuottaneet oikein rauhoittavaa vaikutusta minulle!

Joskus minä ajattelen kuitenkin, että miksi huhtikuun ja ylipäätään tämän vuoden on aloitettava niin raskaasti osaltani. Olen sairastunut kaksi kertaa, stressimvatsani takia olen joutunut myös sairaalaan, verikokeet, tulevat miljardikokeet loppukokeineen, riidat, vahingossa lipsahtaneet valheet, syrjäytynyt olo ja äidinkielen numeroni on huonontunut kaiken lisäksi. Joskus toivon voivani vain hengähtää ja lipua jonnekin kauas pilvien korkeuksiin. Kuulaansiniseen unelmaan, missä lämpimät kädet ovat lantiolla, mahdottomuus on mahdollista ja ehtii laskemaan jokaisen hengenvetonsa; keuhkot eivät kellut vedessä, on ulos ja sisään hengittäminen, uudestaan ja uudestaan; yksi kaksi kolme neljä.

On kuitenkin pääsiäisloma, ehkä välissä ehtii hengähtämään pari hengenvetoa ennen kuin harmaa arki hipoo sormillaan kerrostalon katonrajaa taas. Minä toivon, että huhtikuukaan ei tulisi hengittämään teidän niskaanne rautakynnet ojossa - mutta ehkä te olette kuitenkin riittävän vahvoja karkoittaaksenne sen tuhansien valovuosien päähän. 

(Älkää unohtako kuitenkaan hengittää, sisään, ulos, sisään.)

2 kommenttia:

  1. Juuri nyt tahtoisin antaa sinulle puhtaanvalkoisia liljoja ja kirkkaankeltaisia narsisseja, hämähäkinseitinohutta lankaa ja pikkuruisen neulan joilla saa hauraimmatkin siivet ehjäksi, kartan hattaramaailmaan ja tuhansittain enkelinsiipihahtuvia (ei revittyjä, vaan pudonneita). Mutten pysty antamaan sinulle edes sitä lämmintä halausta, jonka sanotaan karkottavan kaikki murheet (tiedä häntä onko se totta, mutta ainahan kannattaa yrittää). Joten voin siis vain toivoa, että kaarnaveneesi kääntyy onnellisille vesille, iloisesti solisevalle pienelle purolle, niin että vaikka joskus putoaisitkin veteen, selviäisit sieltä ylös.

    VastaaPoista
  2. Epik Feil, kiitos sinulle kauniista kukista punotuista sanoistasi, ne ovat jo kietoneet minut lämpimään halaukseen, joka saa kevyen hymyn huulille. Toivon itsekin, että oikea tieni ei olisi enää kivinen vaan suora ja valoisa. Kommenttisi kuitenkin lämmittää oikein kovasti sydäntäni, voin tuntea liljojen ja narsissien tuoksun viipyilevän tässä - kiitos, olet ihana.

    VastaaPoista