lauantai 4. kesäkuuta 2011

kesä teekupissa

Have left me with these walls and these scars that won't go away

Satuin vahingossa poistamaan sivun taustavärin eikä sen palauttaminen onnistunut. Joten muokkasin tämän kokonaan uuteen kuntoon ja vaihdoin samalla otsikkokuvankin nimensä mukaisesti merelliseksi. Kesä merkitsee muutosta, joten miksikäs ei aloiteta pienistä asioista ensin - kuten blogista. Vaihtelu ainakin virkisti mieleni.

Ihmisellä on noin 33 nikamaa (lat. vertebra), mutta kun yritin laskea selkärankani nikamia, pääsin vain kuuteen laskettuani ylhäältä alaspäin. Yritin laskea kylkiluitakin (costa(e)), mutta menin numeroissa sekaisin ja ihmisillä on niitä 24. Enkä tiedä, että onko miehellä yksi kylkiluu vähemmän kuin naisella, sillä sitä ei olla havaittu.

Sain tänään kuitenkin todistuksen, 8.6 tuli keskiarvoksi ja kaksi pyöreää kymmentä tuli historiasta ja kuvaamataidosta, jos käyttäytymistä ei lasketa. Olin siitä aika ilahtunut itseasiassa, sillä tuo tuli täysin puun takanta yllätyksenä. Toivottavasti te saitte myös hyvän todistuksen keskiarvon ja pääsette viettämään iloista kesälomaa, sillä minäkin aion yrittää niin: onko teillä jo erityisiä kesäsuunitelmia?

On aika kiivetä vuorenhuipulle ja katsoa korkealta maisemaa, joka kukkii kantapäiden alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti